Myötäjäisten Intia

Myötäjäiset-romaani sijoittuu Intian Bangaloreen vuonna 2000. Enää Bangalorea ei ole. Entä miten romaanin päähenkilöt suomalainen Anu, intialaiset Taarini ja Rathamma pärjäisivät kirjan maisemissa vuonna 2024?

Liikenne on kuin myrskyävä valtameri, jossa on edettävä valtavien aaltojen nousuja ja laskuja tarkkaavaisesti seuraten. Kadun ylittäminen vaatii vainua ja rohkeutta, eikä vasemmanpuoleinen liikenne helpota asiaa. En uskalla ylittää tietä yksin. Väijyn ja odotan paikallisia ja lyöttäydyn heidän matkaansa henkeäni pidätellen.

Miten ihmeessä Myötäjäiset-romaanin antropologi Anu olisi enää pärjännyt täällä? huomaan miettiväni kerta toisensa jälkeen, kun moottoripyörät, autoriksat, autot ja bussit suhahtelevat ohi entistä suuremmalla voimalla. Hän kulki täällä jo 24 vuotta sitten korvatulpat korvissa. Olisiko hänellä kaikki äänet blokkaavat vastamelukuulokkeet? Ei, ei hänellä olisi ollut niihin varaa, eikä hän olisi selvinnyt liikenteestä hengissä ne korvissaan.

Kun kirjoitin Myötäjäiset-romaania, muistelin ja elin uudelleen kaikkea, mitä olin itse nähnyt ja kokenut Intian Bangaloressa vuonna 2000. Sen päälle kuvittelin paljon lisää – juonen, henkilöt ja heidän maailmansa. Yli kymmenen kirjoitusvuoden aikana Myötäjäisten naisista ja maailmasta tuli minulle oma todellisuutensa.

Alkuvuonna 2024 matkustin Intiaan ja vierailin sydän sykkyrällä romaanin tapahtumapaikoissa. Melkein tunsin romaanin naisten olemassaolon. Osa paikoista on yhä olemassa. Osa on aina ollut mielikuvitukseni tuotetta. Miten Myötäjäiset-romaanin naisten maailmat ovat muuttuneet yli 20 vuodessa?  

Bangaloresta Bengaluru

Selkeä muutos on ainakin se, että Bangalore ei ole enää Bangalore, vaan Bengaluru. Nimi muutettiin virallisesti jo yli kymmenen vuotta sitten, samaan aikaan 11 muun Karnatakan osavaltion kaupungin nimen kanssa. Myös katujen ja puistojen nimiä on muutettu tai palautettu entiselleen. Muutoksilla halutaan erottua nimien kolonialistisista taustoista. Bangalorea käytetään yhä keskustellessa, eikä kukaan korjannut puhettani tai loukkaantunut sen käytöstä, mutta lehdissä, virallisissa yhteyksissä ja paikallista kieltä kannadaa puhuttaessa Bengalurun käyttö on vakiintunut. Opettelen parhaillaan "uuteen" nimeen, että Bengaluru muuttuisi itselleni luontevaksi. Kaupunkien nimiä on jo pitkään muutettu tai palautettu niiden intialaiseen muotoon. Bombaysta tuli Mumbai vuonna 1995 ja Madraksesta Chennai vuonna 1996 ja esimerkiksi Mumbai ja Chennai tuntuvat olevan jo kaikkien käytössä.

Kännykät kaikilla kaikkialla

Valtava kaikkiin ja kaikkeen elämässä vaikuttanut muutos liittyy matkapuhelimiin, joita vuonna 2000 oli vain harvoilla, mutta joita on nyt kaikilla Bengalurussa. Myötäjäiset-romaanin naiset jonottivat soittaakseen puhelinpaikoissa tai soittivat toisilleen naapureiden lankapuhelimiin, mutta tämä on vain kaukainen muisto. Matkapuhelimella myös maksetaan kaikkialla, mielestäni vielä enemmän kuin Suomessa. Puhelimiinsa puhuvat ihmiset ovat erottamaton osa kaupunkikuvaa. Kännykkä on houkutus myös liikenteessä, vaikka tienvarsien suuret kyltit kysyvät: Onko tuo puhelu todellakin henkesi arvoinen?

Asuinpaikat ja -alueet

Myötäjäiset-romaanin Anu asui aluksi Airlines-hotellissa, jossa olen itsekin asunut useaan otteeseen. Hotelli sijaitsee lähellä keskustaa. Sen vehreässä ulkoilmakahvilassa, valtavien puiden varjossa Anu joi herkullista kahvia ja söi masala dosaa eli hapantaikinasta tehtyä rasvaisen rapeaa rullaa, jonka sisällä on maukasta perunasipulitäytettä. Hotellin rauhallisilla ulkokäytävillä oli levollista selailla Deccan Herald -lehteä, kun apupoikien luudat suhisivat hiekkakäytävillä ja kukko kiekui.

Olin yrittänyt varata huoneen Airlines-hotellista ja intialaisen ystäväni avulla sain selville, että minulle olisi ollut tarjolla vuodepaikka naisten neljän hengen huoneesta 1000 rupialla eli 11 eurolla yö. Halusin oman huoneen, joten jätän yöpymisen väliin, mutta suuntaan sinne lounaalle. Romaanin Anu olisi saanut shokin. Laaja piha-alue on täynnä surraavia ja paikkaansa etsiviä autoja ja moottoripyöriä sekä ryhmissä juttelevia nuoria. Sisääntuloportilla keikkuu Drive-In -kyltti ja tarjoilijat kiikuttavat tarjottimia autoissa istuville ruokailijoille. Tuijotan pihan jättimäisiä puita varmistaakseni, että olen oikeassa paikassa. Myös hotellin rakennukset, kahvilan vihertävät muovituolit, kuluneet pöydät, tarjoilijat ja ruokalistat näyttävät tutuilta, mutta asiakaskunta on kokenut nuorennusleikkauksen. Hotellin peruskunnostuksen sijaan se on ilmeisesti muutettu opiskelijoiden asuntolaksi ja uusi konsepti on menestys. Anulle autojen melu ja nuorisoporukat olisivat varmasti olleet liikaa, mutta toisaalta tässä ympäristössä tarina olisi voinut saada erilaisia käänteitä. Varmaa on, että hän olisi herättänyt pihalla pörräävän nuorison huomion. Olisiko se ollut uhka vai mahdollisuus kirjan juonen kannalta?

Myötäjäisten keskeisen kaupunginosan Sonianagarin esikuvana toimi keskiluokkainen kaupunginosa, jossa asuimme itse vuonna 2000. Löydän melkein silloisen kotimme, tunnistan lähipostin ja -temppelin, mutta lopulta sekoan sivukaduissa. Viereisen pääkadun liikenne on kasvanut moninkertaiseksi ja vaikka metro on rakennettu tilannetta helpottamaan, ilman ylikulkusiltaa olisin jäänyt jumiin tien väärälle puolelle. Bengaluru on kasvanut kasvamistaan. Se on jo Intian 3. suurin kaupunki, yli 8,4 miljoonalla asukkaalla, ja sen huomaa kaikessa.

Naiset it-maailmassa

Kun kävelen Bengalurun yhä vilkkaammalta pääkadulta, MG-Roadilta, Brunton Road -poikkikatua pitkin kohti rauhallista hotelliani, muutokset pistävät silmään. Olen monikansallisten it- ja muiden teknologiayritysten, rahoituslaitosten sekä erilaisten startup-yritysten keskittymässä. Työpäivä on loppunut tai työvuorot ovat vaihtumassa ja käynnissä on tauko. Kadun pikaruokakojujen ympärillä parveilee nuoria työntekijöitä. Ennen nuoret naiset käyttivät perinteisiä salwar kamez -asuja, mutta täällä heillä on yhä useammin päällään vaaleat farkut ja siisti lyhythihainen paita. Kaikilla on näkyvillä, kaulassa tai rintataskuissa, työpaikkojen kulku- tai henkilöstökortit. Nuoret naiset ja miehet juttelevat ja naureskelevat vapautuneesti keskenään. Näen usean naisen polttavan yhdessä miesten ja toisten naisten kanssa. Se on minulle uusi näky jopa Bengalurussa.

Myötäjäiset-romaanin Taarini olisi voinut hyvin edetä joihinkin näistä yrityksistä sisullaan ja kielitaidollaan. Hän ei polttaisi, mutta joisi mielellään kahvia pienistä mukista ja söisi mausteisia Pani Puri -palloja yhdessä kollegoidensa kanssa. Naisten työ- ja uramahdollisuudet Bengalurun IT-maailmassa näkyivät vuosituhannen vaiheessa esimerkiksi lääkefirmojen translitterointien parissa, mutta siitä ne ovat laajentuneet ja monipuolistuneet. Pienet it-yritykset, jollaisesta Taarini haaveili, ovat muuttaneet muotoaan, mutta muuten unelma voisi olla yhä mahdollinen.

Tutussa naisjärjestössä pohdin näkemäni perusteella, voisiko tilanne olla jo naisten kannalta parempi kuin Myötäjäiset-romaanin aikoihin Bengalurussa. Kyllä, naiset kouluttautuvat yhä enemmän, heitä palkataan entistä vaativampiin töihin ja he saavat parempaa palkkaa. Jostain vanhoihin perinteisiin pohjautuvia käytäntöjä saattaa kuitenkin puskea pintaan. Kuulen esimerkiksi, että Bengaluruun muuttaa koulutettuja naisia myös Pohjois-Intian perinteisimmiltä alueilta. Jotkut heistä innostuvat suurkaupungin mahdollisuuksista ja vapaudesta. Töissä tai muuten he tutustuvat mukaviin nuoriin miehiin, rakastuvat ja muuttavat yhteen. Kaikki on hyvin, kunnes yhtäkkiä miehen äiti sairastuu vakavasti kotipuolessa ja miehen on rynnättävä äidin apuun. Äkkiä mies ei enää vastaakaan Bengalurusta soittavalle tai viestittävälle naisystävälle, joka huolestuu miehen puolesta. Miksi miehen numero ei ole käytössä? Onko miehelle sattunut jotain vakavaa? Käy ilmi, että miehelle on järjestetty kotipuolessa pikapikaa perinteinen avioliitto vanhempien valitseman, samaan kastiin kuuluvan morsiamen kanssa, eikä mies voi "vastustaa vanhempiensa tahtoa" kuten hän selittää asian myöhemmin murheen murtamalle naisystävälle.

Seuraavaksi luen lehdestä, että koko Intiassa miehet tienaavat yhä 82 prosenttia työtulosta naisten 18 prosenttiin verrattuna World Inequality Reportin (2022) mukaan. Matkaa on siis yhä kaikilla mittareilla.

Vaikka naisaktivisteja välillä turhauttaa, he ovat myös nähneet, kuinka parempi koulutus ja toimeentulo tuovat naisille enemmän mahdollisuuksia ja vapautta, kävi miten vaan. Se on suuri edistysaskel ja siihen kannattaa panostaa, minulle vakuutetaan myös muissa keskusteluissa.

Myötäjäiset yhä haasteena

Naisjärjestöt ja naisliike ovat voimissaan myös tämän päivän Intiassa kuten ne olivat Myötäjäiset-romaanissa. Kuvitteellisessa Naisten talossa autettaisiin varmasti yhä apua tarvitsevia Rathamman ja muiden naisaktivistin rohkeudella ja lempeydellä, ja naisten välinen solidaarisuus on vahvaa. Women in Black -hiljaisia mielenosoituksia ei enää järjestetä Bengalurun keskustassa, mutta intialaiset naisjärjestöt ovat osa maailmanlaajuista Women in Black -liikettä rauhan puolesta. Usein kokoonnutaan myös kansainvälisiin webinaareihin.

Valitettavasti tasa-arvon haasteet eivät ole Intiasta kadonneet, vaikka asiat myös edistyvät. Hälyttävä merkki on tyttölasten vähäisyys poikiin verrattuna – vuonna 2018 maasta raportoitiin puuttuvan yli 63 miljoonaa naista ja tyttöä. Tilanne on parantunut hitaasti, mutta esimerkiksi vuonna 2023 syntyi vain 933 tyttölasta 1000 poikaa kohti. Naisjärjestöissä kampanjoidaan sitkeästi tätä vastaan ja tyttöjen elämän mahdollisuuksien puolesta.

Myös naisten perheen maksamat valtavat myötäjäiset aiheuttavat yhä vakavia ongelmia kuten Myötäjäiset-romaanissa, jossa se johti traagisiin seurauksiin Taarinin ja hänen perheensä kannalta. Koska avioikäisten naisten määrä on jo selvästi miesten määrää pienempi, yhtälöä on yhä vaikeampaa ymmärtää. Eikö se viimeistään lopeta myötäjäiset, kun naisista alkaa olla pulaa? Yritän järkeillä.

Asia on tietenkin monimutkaisempi ja molemmille sukupuolille ongelmallinen. Jostain vastaavasta on kuitenkin jo viitteitä. Kuulen, että esimerkiksi perinteikkäässä Punjabin osavaltiossa, jossa nuoria naisia on keskimääräistäkin vähemmän, miehille on löydetty vaimoja Keralan osavaltiosta. Siellä tyttöjä on jopa poikia enemmän ja naisten asema parempi kuin muualla Intiassa. Näissä tapauksissa tyttöjen perheeltä ei vaadita myötäjäisiä ja avioliitto saatetaan esittää nykyaikaiseksi rakkausavioliitoksi, jotta se herättäisi – itselleni yllättäen – vähemmän epäluuloja. Tyttö jättää oman perheensä ja muuttaa täysin toisenlaiseen elinympäristöön, ilmastoon ja perinteeseen, joten ei tämäkään helppoa ole. Mielestäni se antaa kuitenkin toivoa ja kertoo kulttuuristen käytäntöjen joustavuudesta ja uusista mahdollisuuksista. 

Naisjumalten voimaa

Myötäjäiset-romaanissa Taarini etsi ja sai apua Banashankarin temppelistä. Suuntaamme intialaisen ystäväni kanssa sitä kohti. Liikenne on vallannut temppelin ympäristön, mutta lempeät lehmät käyskentelevät yhä rauhallisina sen porteilla. Naiset myyvät kadulla tarjottimia, joihin on symmetrisesti aseteltu keltaisia kehäkukkia, punaisia ruusuja ja kellertäviä puuvillaisia lankasydämiä tulen sytyttämistä varten. Myynnissä on myös koristeltuja kookospähkinöitä, isoja keltaisia, punaisia ja valkoisia kukkaseppeleitä ja kasapäin limejä. Keltainen loistaa kirkkaana.

Temppelissä aika pysähtyy, eikä kuluneilla vuosikymmenillä ole väliä. Jumalatar Banashankari ei vanhene, eikä paikan pyhyys katoa. Ihmeitä tapahtuu joka päivä. Eri-ikäiset naiset tulevat temppeliin pyytämään apua tai siunausta eri tilanteisiin. Joillekin siitä on tullut perinne, jolla he varmistavat hyvänsuotuisuuden jatkuvuuden.

Naiset asettelevat tarjottimilleen erilaisia kukkia, limejä ja muita tarjottavia sekä sytyttävät tulet palamaan. Banashankarille osoitettu puja eli rukous on voimakkain Rahukalan aikaan, jolloin muuten varotaan tekemästä mitään pyhää tai aloittamasta mitään uutta. Tässä temppelissä sääntö on käännetty ylösalaisin ja niinä hetkinä temppeli on täpötäynnä.

Nyt on rauhallisempi aika, mutta naisia ja heidän perheitään riittää silti. Osallistumme pujaan naisten keskellä ja väistelen heidän liekehtiviä tarjottimiaan. Näen koristellun Banashankarin loistavan patsaan, murtin, temppelin keskellä ja osoitan sille kunnioitusta. Pujan jälkeen naiset kokoontuvat yhteiseen tilaan purkamaan tarjottimiaan. Jotkut tarjoavat toisille ruokaa osana heidän pujarilta eli hindupapilta saamaansa tehtävää. Antamalla saa, kuten olen joka päivä oppinut vieraanvaraisilta intialaisilta.

Huomaan, että osa naisista kiertää yhä temppeliä. He ottavat pikkuruisia askelia asettamalla aina yhden jalkaterän toisen eteen. Haluaisin myös kokeilla. Ystäväni opastaa iloisesti ja lähdemme keskittyneesti matkaan. Kierrämme temppelin hiljaa kolme kertaa myötäpäivään. Tunnen kivilattian viileän epätasaisuuden paljaiden jalkaterien alla. Kuuntelen pujareiden mantroja ja temppelin kellojen kilkatusta. Haistan tulen ja suitsukkeiden tuoksun. Olen askel askelelta iloisempi ja rauhallisempi. Uudet ideat alkavat itää.

Siru Aura

PS. Myötäjäiset-romaani sopii mainiosti äitienpäivälahjaksi. Se sopii lahjaksi myös kevään valmistujaisiin ja muihin juhliin. Myötäjäiset voi tilata Stresa Kustannuksen verkkokaupasta.    

Sirun muita blogikirjoituksia:

Kiitollinen vastaanotto – liian vaikeaa ollakseen helppoa? 24.1.2025

Paluu Intiaan 7.2.2024

Kirjoittaminen palautti luovuuden ilon 7.1.2024

Ohjeita surevalle 3.11.2023